Timon Radiosivut      







Sivuston taustaa



Vuoden 2010 helmikuussa tuli kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun sain ensimmäisen putkiradioni, ja käynnistyi pitkä tapahtumien sarja, jonka tuotos tämä nettisivustoni on.

Kaiken alku oli talvella 1985, kun naapurin pappa lahjoitti minulle ASA 764 -radion, jonka ääni oli vaiennut. Muutamia iltoja sitä tutkin pintapuolisesti, kunnes huomasin, että joku oli laittanut etupään putket ristiin. Kun sain putket mielestäni oikeaan järjestykseen, käynnistin radion ja sieltä alkoikin kuulumaan! Tilanne oli juhlallinen siksikin, että radiosta kuului juuri silloin urheiluselostusta, ja Nykäsen Matti voitti. Tuo juhlallinen päivä oli lauantai 2.3.1985 ja lähetys Salpausselän kisoista Lahdesta.

Tuosta hetkestä alkoi innostus radioita kohtaan. Varsinainen radiopistos tuli sitten vähän myöhemmin samana vuonna, kun kyseisen radion pistoke upposi kantapäähäni, hypättyäni kerrossängystä suoraan lattialla piikit pystyssä olevan pistokkeen päälle. Pistos oli ikimuistoisen kivulias, ja olisi voinut aiheuttaa suuttumisen koko radiolle, mutta kävikin päinvastoin. Tuossa verenvuodatuksessa ilmeisesti sitten meni veriin koko homma, ja radioita piti saada lisää.

Radioita alkoi tulla sukulaisilta, naapureilta ja tuttavilta. Niitä ostettiin osto- ja myyntiliikkeistä, kirpputoreilta ja Keltaisesta pörssistä. Kaiveltiinpa vanhoja radioita kotikylän kaatopaikaltakin, kuten myös televisioita, joissa oli radioihinkin sopivia osia. Mikäs sen mukavampaa oli tuolloin 10-vuotiaana, kun rassata radioita ja televisioita. Kertaakaan en sähköiskua saanut, siksi että olin oppinut varomaan. Olinhan kerran nähnyt, kun isäni korjasi mummon televisiota, ja meisseli osui jonnekin niin sopivasti, että tuli voimakas pamaus ja valokaari. Tuo säikäytti jopa pelottoman isäni, ja siinä meisselikin putosi.

Vuosia kului ja radioita keräiltiin. Niitä oli paljon tarjolla pilkkahinnalla, joten niitä sai helposti. Kun materiaalia oli kertynyt ihan mukavasti, alkoi pikkuhiljaa ajatus herätä niiden luetteloimisesta nettisivujen muotoon. Niinpä 2010 loppukesällä sitten vihdoin aloin kuvaamaan radioitani, ja samalla tein luetteloa, johon merkitsin mm. sarjanumerot, putkien tyypit sekä asteikkolamput ja koteloiden mitat. Saman vuoden syksyllä tein ensimmäiset sivuni nettiin. Tuolloin laitemäärä oli vielä alle sadan, mutta kokoajan löytyi vanhoja kätköjäni lisää ja toki radioita tuli muualtakin hankittua.

Sivujeni palauteosion kautta on yhteydenottoja tullut mukavasti ja puuttuvia laitteitakin löytynyt. Nykyisellään sivuista on muodostunut eräänlainen palvelu, jonka kautta voi helposti tunnistaa löytämiään laitteita. Varsinkin vuosikymmenittäin jaoteltu kuvanäkymä on osoittautunut käteväksi avuksi.

Paljon saan myös kyselyitä radiolöydösten arvon määrittelemiseksi. Kyseinen tehtävä ei aina ole helppoa, kun itse arvostan laitteita pääasiassa niiden historian ja museaalisen näkökulman pohjalta, jolloin ne ovat mittaamattoman arvokkaita. Johtuen kotimaisen harrastajapiirin pienuudesta, rahassa mitattavat arvot ovat jääneet pienehköiksi, kun käytetään mittarina toteutuneita kauppoja kotimaisissa myyntikanavissa. On olemassa tietenkin poikkeuksia, mutta pääosin materiaali Suomessa on edullista, ja siksi tästä syystä radioharrastuksen aloittaminen kotimaassamme ei vaadi suurta taloudellista panosta. Itse en käy kauppaa radiohistoriallisella materiaalilla. Varsinkaan en myy tai vaihda luetteloituja kokoelmani esineitä, mutta edelleenkin voin auttaa esinelöydösten hinnoittelussa. Vuosien saatossa on tullut alan kaupankäyntiä seurattua, joten käsitys hinnoittelussa on muulla pohjalla kuin tunnearvoissa.

Sivustoni on kokenut muutaman suuremman uudistuksen vuosien saatossa, liittyen lähinnä ulkoasuun ja monikielisyyteen. Kaikki valokuvat olen ottanut samalla peruskameralla, eikä kuvausolosuhteet aina ole olleet suotuisia. Kuvia ottaessani on monesti ollut aikaa rajallisesti, joten se näkyy. Kuvausympäristökin on joskus likaantunut kesken urakan, syystä että laitteet ovat vanhoja ja välillä todella likaisia. Tarkoituksella olen joihinkin säästänyt kaiken aikojen saatossa kertyneen "patinan" ja olen myös muutaman erittäin huonokuntoisen laitteen säästänyt malliksi siitä, minkälaisia löydöt pahimmillaan ovat. Olen pienentänyt kuvat neljäsosaan, jotta ne eivät kuormita liikaa palvelinta. Nykyinen tarkkuus on kuitenkin riittävä tunnistamisen kannalta. Tarkempia alkuperäisiä kuvia minulta saa pyydettäessä. Kysymyksiä esittäessä kannattaa käyttää laitteelle antamiani ID-numeroita, jolloin löydän tiedot helposti. Puhelimitse tiedustelemista em. asioissa kannattaa välttää, koska kyseessä on kuitenkin vain harrastukseni. Arkeni kuluu pääasiassa työelämän haasteissa, joihin radiohistoria ei suuremmissa määrin kuulu. Jos kuitenkin päädyt etsimään puhelinnumeroni ja soittamaan, on hyvin todennäköistä etten ehdi vastaamaan. Tällaisessa tapauksessa kannattaa lähettää lyhyt tekstiviesti, jos asiasi on mielestäsi kiireinen. Mielelläni autan kaikissa alaan liittyvissä kysymyksissä parhaan taitoni ja tietoni mukaan, ajan salliessa.

Toivotan kaikille hyvää alkanutta itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuotta. Kaikki sivuillani esitelty materiaali on valmistettu tämän vuosisadan aikana, joten tekninen kehityksemme on ollut huikeaa ja kansainvälisestikin merkittävää! Voimme olla ylpeitä esi-isiemme aloittamasta työstä, joka jatkuu edelleen, ja joka ulottuu jo kauas ulkoavaruuteen saakka!

Kajaanissa 8.1.2017
Timo Rantasaari
Timo Rantasaari

Nipsu ja radio

Niisku ja radio
Suomi Finland 100










Muutama kuva kuvaustilanteista


Niisku -kissa on monesti mukana radioita kuvatessani, ja usein myös yrittää viedä huomion kokonaan.






Joskus kissa on todella näppärä pölyjenpoistotyökalu.






Kaikki ei aina paljastu sivuillani olevista kuvista, kuten esimerkiksi tällainen vaihtoehtoinen ulkoilmastudio.





Löytöretkiä





Kesä on parasta aikaa tehdä löytöjä. Monesti radio-aarteet ovat piilossa pimeiden vinttien ja kellareiden kätköissä, ja silloin valoisa kesäpäivä on mitä oivallisin ajankohta penkoa paikkoja.

Mutta - hätä ei lue lakia. Joskus on lähdettävä liikkeelle myös säätä uhmaten. Joitakin vuosia sitten tuli kiireinen radioiden pelastustehtävä etelä-Suomesta. Reissuun lähtö oli illalla ja lunta pyrytti niin sakeasti, että oli ajettava lähivaloilla. Matkaa oli edessä n. 600km ja radiosta kuului varoitus, että autoilua kannattaa välttää erittäin huonon ajokelin vuoksi. Olin kuitenkin päätökseni tehnyt, että reissu on tehtävä. Määränpäässä odotti talo, joka piti saada nopeasti tyhjäksi radioista, jotka perikunta oli päättänyt luovuttaa, jotta talo saataisiin asumiskuntoon. Ajopelinäni oli luotettavaksi osoittautunut vuosimallin 1986 takamoottorinen VW Transporter, joten ei huolta ainakaan, etteikö kulkuneuvo kestäisi. Ja neliveto vieläpä, ei siinä pienet tuiskut tunnu. Aamuyön puolella saavuin majapaikkaani, josta aamuvarhaisella suunnistin kohti tyhjennettävää taloa. Perillä odottikin melkoinen yllätys. Putkiradioita oli arviolta yli 30 kpl ja lisäksi paljon matkaradioita. Tuolta kyseiseltä reissulta löytyi mm. harvinainen Fenno 5/3T -radio 30-luvun alusta, ja jo sen takia reissu oli kannattava. Tuolta reissulta ei tullut otettua yhtään kuvaa, valitettavasti.

Suurin osa radioeristä on kuitenkin tullut noudettua hyvien kesäisten säiden suosimana. Siinä on etunsa kun on valoisaa, eikä tarvitse kiirehtiä sään vuoksi pakkaamisessa. Radiot pitää pakata niin, että ne eivät pääse liikkumaan kuljetuksen aikana, eivätkä kolhi toisiaan, kun auto tärisee epätasaisilla teillä. Jonkinlaista kokemusta tästä on syntynyt, kun näitä on ympäri Suomen poiminut kyytiin, tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä. Joidenkin mielestä tämä on varmasti hullun hommaa, mutta tehdään sitä maailmassa paljon turhempiakin asioita. Yleensä tässä hyötyvät kumpikin osapuoli. Toisen romu on toisen aarre. Tätä katoavaa kansanperinnettä on kaatopaikoille aikanaan viety järjettömiä määriä, joten näiden viimeisten rippeiden vuoksi kannattaa hieman ajellakin. Samalla tulee uusia tuttavuuksia ympäri Suomen ja museolaitekokoelma karttuu pala palalta kattavammaksi.

Monista muistakin reissuista on sattumuksien kautta saattanut tulla löytöretkiä. Viimeaikoina ei sellaista reissua ole ollutkaan, etteikö sieltä radiota olisi kyytiin lähtenyt. Jopa viimekeväinen sukulaisen ylioppilasjuhlissa käynti päätyi niin, että juhlapaikan viereisestä talosta vanha putkiradio päätyi matkaani. Aina on tilaa yhden putkiradion verran, kun olen liikenteessä, joten olkaa varuillanne!